Sivun näyttöjä yhteensä

10.2.2011

Helmikuun helmiä..

Kuukausi sivakoinnut taasen niin vauhdilla, että ei meinaa perässä pysyä..tarkoitus ei ollut pitää taas näin pitkää väliä tässä kirjoittelussa, mutta näin vaan TAAS kävi.

Mutta en ole kyllä ihan kauheasti edes saanut mitään aikaiseksi kuukauden aikana.

Tämän sydämen tein Pikelle tehtyyn lohtupeittoon. Peitosta enemmän täältä . Malli on muistaakseni jostakin Mango publication kirjasesta, vaihdoin vain värit sinisiin.







Rakas työkaverini sai viime vuoden Marraskuussa suloisen pienen tytön. Tein vauvalle muistoksi rasian. Tein työn vasta nyt, että sain kirjailtua myös tytön nimen siihen. Rasia on ihana puinen rasia, jonka sain mummiltakin jokin aika sitten. Varastosta löytyy vielä toinen samanlainen rasia. Maalasin helmiäismaalilla ja koristelin vielä nauhalla. sisäpuolelle "liimasin" kankaan.



Tämä on myös SAL 2011 työ. Malli nimittäin löytyy venäjänkielisestä Cross stitcheristä nro 10(33) 2007.











Syy miksi en kauhesti ole saanut valmista on seuraavassa kuvassa. Olen virkannut. Aaltoja..



Tilasin paria lankaa. Violariumista ja Casa Ceninasta . No enhän voinut sitten vain pelkkiä lankoja tilata. Pakkauksia en viitsinyt joten sitten pari ohjetta. Tuo PR:n Fae eyes on yllättävän suuri. Mutta niin ihana.




Niin ja ne langat... Kreinikiä. Tilasin myös muutaman DMC:n metallilangan, mutta ne eivät päässeet kuvattavaksi. Näistäkin on suunniteltu jo työtä..mutta siitä sitten kun...on enemmän kuin suunnittelu tasolla.



Olen superylpeä rakkaasta tyttärestäni. Hän on viime viikon aikana rakennellut pienistä pahvilaatiloista mitä hauskimpia taloja/huoneita. Ja pitihän niihin myös tyynyjä tehdä. Neiti halusi sitten tehdä ne itse. Äiti auttoi vain langan pujottamisessa neulansilmään ja aloituksen tekemisessä. Niin ja langan päättelemisessä. Isi kuvasi sitten neidin, kun ompeluasentokin on samanlainen kuin äidillä..



Ja tällaisia pikkutyynyjä neiti sitten teki:



Ja jottei pikkuneiti Sofia jää paitsioon, laitetaan hänestäkin kuva. Iloinen pikkuneiti, jolle jäätelö vaistuu...ainakin kun suun ympärystää katsoo.



JA tietenkin Aatu. Kuva otettu joskus joulun tienoilla.


2 kommenttia:

  1. No voi sun söpöläisiä :)Se on muuten jännää miten toi ompeluasento tuntuu periytyvän, onkohan se geeneissä? Nimittäin meilläkin sama juttu!

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihania kuvia, lapsista ja kissasta ja pistelyistä ja ihan kaikki :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit lukemassa. Olisi mukavaa saada viestiä käynnistäsi.