Sivun näyttöjä yhteensä

27.9.2012

vanhoja lakanoita ja valokuvia..

..niistä syntyy syntymäpäivälahja. Ihana rakas mummini täyttää sunnuntaina 80 vuotta.

Minulla oli varastossa vanhoja lakanoita, jotka mummini oli antanut minulle jo joskus 7-8 vuotta sitten. Tarkoitus oli silloin tehdä eräs aivan toinen projekti niistä, mutta ei nämä lakanat siihen käyneetkään. Sitä projektia varten värjäsin lakanat silloin sinisiksi. Lakanat ovat mummini, hänen äitinsä ja sisartensa kutomia. Ja tietenkin käsinvirkatut pitsit ja leikekirjonnatkin. Ja tietenkin nimikoinnit.

Olen aiemminkin pyöritellyt pienessä päässäni ajatusta tilkkutäkistä, jolloin saisin parhaiten hyödynnettyä kauniit pitsit ja leikekirjonnat ja nimikoinnit.

Tuossa kesällä yhtäkkiä ajatus alkoi ottaa tuulta alleen, kun tajusin että voisin yhdistää valokuvia siihen. Mummini itse toi kuvat minulle. Mutta en tietenkään kertonut suunnitelmiani mihin käytän kuvia.

Kuvissa ovat mummini puolelta lähimmät, eli äidit ja isät ja mummit ja vaarit. Ja tietenkin äitini veljineen. Ja heidän perheensä.










Ja onneksi mulla oli käytössä ihanan anoppini ompelukone. Oma kone tilttas. TAAS. Tällä kertaa jumittaa. Ens viikolla hyvä ystävä pitää viedä huoltoon. Toivottavasti saan sen kunnossa takaisin.

9 kommenttia:

  1. Ihana peitto ja ihanampi tarina <3 lakanoiden taustalla;) ihana lahja mummille!

    VastaaPoista
  2. Tämä on niin valtavan ihana! Sinisen sävyt ovat ihan täydellisiä, ja sopivat upeasti mustavalkokuviin; upea idea, mahtava toteutus, sanallasanoen: hiano!

    VastaaPoista
  3. Tää on ihan uskomattoman upea!

    VastaaPoista
  4. Sanon ihan samalla tavalla kuin Katri: uskomattoman upea!

    VastaaPoista
  5. Siis tästä ei voi yksinkertaisesti kuin istua ihmetellä ja sanoa että kerrassaan upea!

    VastaaPoista
  6. Upea peitto ja mahtava tarina kankaiden taustalla. Itsekin olen suunnitellut valokuvatilkkutäkkiä mutta noin ihania kankaita mulla ei siihen kyllä löydy;o)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit lukemassa. Olisi mukavaa saada viestiä käynnistäsi.