Sivun näyttöjä yhteensä

23.9.2011

kesäloman saldoa..

 Minulla oli kesäloma elokuussa. Eikä yhtään haitannut, vaikka välillä satoi vettä. Oli nimmittäin tarkoituskin, että pyhitän lomani käsitöille. Ja ompelin kyllä aikalailla enemmänkin vaatetta, mutta esittelen vain muutaman tuotoksen tässä. "Ne hienoimmat" :)

Ja pistelinkin loman aikana. Kaverini pyysi apua yhden häätaulun tekemisessä. Itse ei ehtinyt. joten lupasin auttaa. Työ oli ihana Popcorn Nalle. Aikaa meni n. 3 viikkoa kun pistelin. Ohjeessa oli että yhdellä säikeellä tehdään. Ja teinkin. Mutta alkuperäistä kuvaa kun katselee, niin se on kyllä kahdella säikeellä tehty. Yhdellä säikeellä tehtynä työ on jotenkin utuisempi. Kukat ruukussa on tehty linnunsilmäpistoin.




Sandralla oli toiveena samanlainen huppari kuin tein hänelle n. 4 vuotta sitten. Malli on Novitan lehdestä. Alkuperäinen ohje on Palma langalle, mutta Sandra tahtoi Novitan Kide langasta. Langan paksuus suunnilleen sama, mutta Kide lankaa meni kyllä aika paljon, pikkaisen vajaa 6 kerää. Ja sen verran muutin ohjetta, että tein miehustan alaosan pyörövirkkauksena. Ja kädenteistä ylöspäin sitten tasona. Tietenkin pinta on hieman erinäköistä, mutta ei se tuossa mustassa niin paljoa haittaa.

Tämän kyllä virkkasin vasta loman jälkeen, mutta menköön esittely tässä samassa postauksessa :D..



Sofialle tein Seikkailija Dora mekon. Helma on kaksinkertainen ja päällihelma on neliönmuotoinen niin, että saumat on kulmissa. Sain tällä tavalla tuon Dora boordin kulkemaan joka reunaan.


 Ja Sandralle tunika. Kangas palat löydetty joskus Eurokankaan täytä kassi 2 eurolla-tilkkulaatikosta.


Ja Sandralle mekko. Tähän neiti valitsi itse kankaan. Ei neiti paljoa enää mekkoja käytä. Koko kesä meni shortsi linjalla. Niitäkin piti ommella useammat, yhdet käytössä, yhdet pesussa ja yhdet kuivumassa jne.


Ja Sofia neidille takki. Takki menee pidemmällekin syksyä/alkutalvea. Laitoin siihen päällisen ja vuorin väliin vatiinia. Kangas on babycord-vakosamettia. Ja koristeeksi ompelin satiininauhaa. Ja etukappaleen laskoksiin pienet rusetit (Sinellistä)



Nyt on ompelukone kaivettu taas esiin..jos vaikka sais taas ommeltua. Sandralle on jo parit farkkujegginsit ommeltu ja uusi epänauhallinen kylpytakkikin ( :D) on jo leikattuna. Samoin Sandralle "rokkihame" ja Sofialle mekko...mutta niistä sitten enemmän..ehkä jo seuraavassa postauksessa..

3.9.2011

kesän ostoksia..

Nii-in..nyt se syksy sitten tuli. Oikeastaan kyllä pidän syksystä. Silloin yleensä löytää uutta tarmoa kaikkeen tekemiseen. Nyt on kyllä ollut hieman alakuloista..mutta siitä ei enempää täällä.

Ja jos joku kuvitteli, että en ole kesällä mitään ostellut, voi huokaista helpotuksesta :D. Tietenkin sitä jotakin piti ostaa.


Tilasin Enchanting Lair:ista pistelykankaita.Highland Grass, Jade (32 ct Lugana) ja Blue Frost (36ct Edinburgh).


 Tässä on sitten toinen erä kankaita. Ylimmät ovat Polstitches designs kankaita: BlueMoon (28ct cashel linen opalescent) Fantasy (28ct cashel linen) ja Summer Breeze (32ct jobelan). Vaaleansininen ja -ruskea ovat ystävältäni Amerikasta (True Colors 28ct even Weave). Ja vaaleanvihreä on Perminin 28ct Linen ja väri Bright Green.

Ja kaavoja..Ihana rakas ystäväni ostaa minulle Amerikassa näitä kaavoja, aina kun ovat alessa. Ja lähettelee niitä sitten minulle. Nämä Voguen kaavat tilasin kyllä itse Voguelta, mutta ne lähetettiin ystävälleni, joka sitten lähetti ne minulle.



 Tämän ihanan hapsunauhan löysin kirppikseltä. Ja Sinellistä löytyi hauskoja koristenappeja.

 Ja Sinellistä löytyi kesällä ihania nappi- ja nauhapakkauksia.

Ja muutamia ristipisto-ohjeitakin sekä -pakkauksia löysi kesällä meille. Jotenkin yllättävää mitä tullut ostettua. Nimueta, Wire Wings Designs..ja tietenkin Nalle Puhia. Tuo Möhköfantti on Sinellistä. siellä oli kesällä kaikki ristipistopakkaukset -50% ja Sofia ilmoitti, että tahtoo tuon. No sehän piti ostaa ja tarkoitus oli tehdä heti, mutta...vielä se on tekemättä. Ja Nalle Puh pakkaukset  olivat Sew and So:lla alessa. Taisivat myös olla -50% vai jopa enemmänkin. Ja tuo x's and Oh's Flying Lesson oli vain jotenkin niiiiiiiiin ihana, herkkä. Ja yksi noista kankaista ylempänä on ihan juuri tuota varten hommattu (highland grass).


Nämä ihanat puuvillakankaat löysin kirppikseltä. Mutta myyjä on minulle tuttu. Sama ihminen, jolta hyvinkin usein olen käynyt ostamassa kankaita. Nämä ostin Tuusulasta Femmatorilta .


 Nämäkin voin laittaa vielä kesäostoksiin. Tilasin Lennulta Violariumista pellavakangasta ja tietenkin Atalien lankoja.


Ja viimeisenä kuvana, mutta ei todellekaan vähäisempänä. Sain Outilta Kirsin pöllöpeiton aikana ihania somisteita. Pieni ihana maatuska ja 3 muuta ihana koristetta. KIITOS KIITOS KIITOS. Kiitokset tulevat kyllä kamalan myöhässä.

2.8.2011

Beatrix Potterin lumoissa

Rakkaasta ystävästäni tuli isä toukokuun puolessa välissä.

Ja tietenkin halusin tehdä pienelle prinsessalle jonkin aivan erityisen lahjan. Ja kuka minut tuntee, tietää että kyseessä on silloin jokin pistelty työ, tällä kertaa vauvapeitto. Olin kyllä suunnitellut sitä jo siitä lähtien kun kuulin vauvauutisista. Alunperin ajattelin tehdä koiranpentuja ja teinkin niitä yhden..mutta jotenkin aihe ei inspiroinnut (ei sekään pistely hukkaan mene, eiköhän siitä tule jommallekummalle omalle tytölle jotain..). Ajattelin sitten, että odottelen kunnes vauva syntyy, jos se on poika, jatkan koiranpennuilla. Mutta jos se on tyttö, teenkin keijuja tai sitten...

muistin, että minulla on tämä:



Kirja täynnä ihanaakin ihanampia Beatrix Potter hahmoja. Ja jo pidempään halunnut tehdä kirjasta jotain. Tuli sitten tehtyä vähän enemmän.

Otin pistelykankaan (mitä lienee Eurokankaasta ostettua tasalankaista kangasta, jonka itse olen värjännyt) ja päätin, että pistelen siihen niin monta kuvaa kuin mahtuu. Ja aloitin joskus kesäkuun puolessavälissä, suunnilleen heti sen jälkeen kun tyttö oli jo saanut nimen. Eli työhön meni aikaa vähän reilu kuukausi.

Löytyy hiirtä, pupua, tipuja, kissoja, oravia..




Lankoina käytin pääasiassa DMC:n lankoja. Suurimman osan tein jämälangoista. Siis tehtyjen pakkausten ylijääneistä langoista. Osa on ihan oikealla värikoodillakin tehtyjä, mutta aika paljon katsoin vain kuvasta värinumeroa ja vertasin lankakarttaan, että tällaista väriä suunnilleen pitäisi olla.


Kankaiden väriksi valitsin vihreän. Se oli luonnollinen valinta, koska tuo vihreäsävyinen BP kangas minulla oli jo valmiina (ollut varastossa varmaan jo pari vuotta, odottaen oikeaa hetkeä tulla käytetyksi.).




Paras löytö oli taustan tikkikangas. Se löytyi myös Eurokankaasta, palalaatikosta, missä on hiukan viallisia kankaita 10€/kg. Nurjalla puolella oli pienenpieni likatahra, mutta sehän ei minua haitannut. Brodyyri tikkikangas oli alunperin valkoinen, mutta värjäsin sen vaaleanvihreäksi.

ensin mietin pitkään, miten kokoaisin peiton. Loppujen lopuksi helpoin ratkaisu ja varmaan myös siistein oli että tein kankaista ensin tilkkupeiton. Ruudun koko on 15x15. Koko peiton koko on n. 80cm x 120cm.

Osan pistelyistä ompelin ihan vain tilkkujen päälle, osan upotin peittoon (leikkasin peitosta palan pois ja käänsin saumavarat nurjalle). Sitten kaivoin pitsi/nauhavarastoani ja käytin pistelyihin koristeina niitä.

Myös tuohon palaan missä on nimi ja tärkeät tiedot pistelin muutaman kuvan BP-kirjasta.








Peiton saaja on vielä niin pieni tytöntyllerö, että hän ei itse kauheasti vielä peitosta ymmärrä. Mutta vanhemmat taisi olla aika otettuja moisesta lahjasta :D


Nyt yksi tilaustyö menossa..jos vaikka sitten pääsisi tekemään taas aurinkoista lohikäärmettä.

8.7.2011

Ei pöllömpi peitto..

Seuraava teksti osoittaa jälleen kerran sen, kuinka meissä ristipistelijöissä on voimaa ja halua ilahduttaa muita ihmisiä.

Niina soitti tässä vähän aikaa sitten mulle, että olivat miettineet Mintsin kanssa, jos porukka lähtisi mukaan peittoprojektiin. Ihana rakas ystävämme Kirsi kärsinyt jo parisen kuukautta kamalasta selkäkivusta ja joutuu leikkaukseen. Minä lupauduin ompelemaan peiton kasaan. Ja aikamoinen määrä pistelijöitä lähti mukaan, vaikka aikataulu oli aika kiireinen. Muutama joutui jättämään väliin, vaikka mieli olisi tahtonutkin olla mukana. Mutta he olivat sitten hengessä mukana. Ja kuka yhtään tuntee meitä tai kirsiä, ei ihmettele yhtään peiton aihetta..siis iki-ihania PÖLLÖJÄ!
Jo ennen juhannusta postilaatkkoon lenteli pari pöllöä ja heti juhannuksen jälkeen lehahti kunnon parvi siivekkäitä tänne. Sitten kankaat ostamaan ja peittoa kokoamaan. Tietenkin ompelun aloittamiseen tuli pari mutkaa matkaan, mutta onneksi rakas serkkuni Pinja oli meillä ja kasasi blokit perjantaina, sillä aikaa kun itse olin töissä. Viikonloppu meni sitten kasatessa peittoa.
Kirsillä on blogissaan tarkemmin, kuka on minkäkin pöllön tehnyt. Itse en niitä enää muista.
Ja tarkkasilmäiset varmaan huomaavat että tuo ylin pöllö, joka on Niinan tekemä, ja alarivin viherrusehtava pöllö ovat samanlaiset. Niinpä, yllätysyllätys, että se alempi on minun tekemä. Tästä taasen näkee miksi me ystävystyimme Niinan kanssa..aikalailla sama maku eräissä asioissa (tuli "halvemmaksi" ystävystyä, kuin koko ajan kilpailla samoista ristipistojutuista huutonetissä :DD...paitsi, että siitä "halpuudesta" en enää ole niin varma..).

Niina haki peiton minulta töistä tiistaina ja lähti samantien "tekosyyn varjolla" ajelemaan Kirsille. Vartavasten viemään peittoa ja muutenkin tervehtimään Kirsiä.












Oli ihana ilahduttaa rakasta ihmistä. Kiitos kaikille mukana olleille ja myös heille jotka eivät syystä tai toisesta pystyneet lähtemään projektiin mukaan.

13.6.2011

Pöllön huhuilu, Helinäkeijun lento ja aurinkolohikäärmeen ensimmäinen tuli..

Ihana ystävä Kirsi on kärsinyt pitkään selkäkivuista ja päätin virkata pienen amigurumi pöllön piristykseksi hänelle. Ohjeen löysin netin syövereistä joku aika sitten, kielenä taitaa olla japani siinä ohjeessa, tai kiina..tai jotain..:D Joka tapauksessa ohje oli kuvallinen ja omaa päättelykykyä käyttäen sain siitä suunnilleen samannäköisen kuin malli. Lankoina käytin Novitan pikkukeriä.
Väreiksi valitsin kesäiset, ei niin pöllömäiset värit.



Kukas se siinä pilkistää kuvasta...Helinäkö? Ei, oma rakas Sofia, jolle ompelin päiväkodin naamiaisiin Helinä-keijun puvun.



Lentoon juuri lähdössä..


Kankaat löytyivät, yllätysyllätys, ihan omasta varastosta..



Olen jo pitkään hehkuttanut Fire Wings Designs :in Eclipse mallia. Tuossa n. viikko sitten oli ihan pakko aloittaa kyseinen työ. Kangas on sama kuin alkuperäisessäkin, minulla kylläkin 32 countina (Belfast), mallissa taitaa olla 28 count. Kankaan nimi on sopivasti Solar ja sen tekijä on Picture This Plus . Lankana Atalien Passion.



Ja tältä näyttää ensimmäinen lohikäärme..



Ja kokonaisuutena..



Mieli tekisi jatkaa heti tätä, niin ihanalta jo näyttää tuo ensimmäinenkin lohikäärme, mutta pitää ensin tehdä yksi vauvatyö pois..

2.6.2011

emmen ja Sandran yhteistyötä..

Sandra pyysi minua tekemään jotain pientä ristipistojuttua eskari/päiväkotitädeille. Sandra päätti nimittäin samalla kertaa eskarin sekä päiväkotiurakkansa. Syksyllä alkaakin sitten uudet tuulet puhaltamaan, koulun merkeissä.

Päätettiin sitten yhteistuumin, että pistelen kukat, Sandra itse päätti minkälainen kullekin tulee. Alunperin oli suunnitelma, että olisin ommellut ne pieniksi pussukoiksi. Mutta sitten kyselin Sandran halukkuutta ommella itse. Jolloin lahjat olisi häneltä, eikä emmeltä. Joten neiti pääsi taasen äidin opelukoneen "kimppuun". Kankaatkin neiti valitsi itse, äidin kangasvarastosta. Äiti kyllä leikkasi sopivan kokoisia kaitaleita ja paloja. Neiti ompeli palat yhteen ja täytti tyynyt. Äiti lupasi ommella kääntöaukon kiinni.

Narsissi



Ruusu



Tulppaani



2. narsissi



Mallit ovat kirjasta 2001 cross stitch designs. Värejä vähän vaihtelin, sen mukaan mitä mulla oli värejä pakkauksien jämälankavarastossa.



JA vielä kuvia eskarilaisten todistuksenjaosta ja kukituksesta.

23.5.2011

Samurai

Aloitin vappuaattona pistelemään Fire Wings Designs Samurai-mallia.
Kankaana Polstitches Designs Stormy seas, 28ct jobelan.
Lankana Atalien Pervenche. Jota meni hieman reilu tokka.
Mallin koko on 197x71 pistoa.



Tällainen siitä tuli. Tykkään!!!



Ja lähikuvaa..



Samalle kankaalle mahtuu vielä pari muutakin lohikäärmettä. Kun vain ehtisi niitäkin pistelemään..


Sandran kesälook

Neiti ilmoitti tuossa pari viikkoa sitten, että tahtoo uudelleen lyhyet hiukset. Kysyin vielä monta kertaa, että oletko asiasta aivan varma. Ja tyttöhän oli. Ja on tosi tyytyväinen uusiin hiuksiinsa. Ja äiti kanssa. Kesällä paljon helpompi olla.



Tällä kertaa vain tällainen pikainen päivitys..