Sivun näyttöjä yhteensä

25.1.2013

Itämainen synttärilahja

Sovimme viime vuoden puolella Outin kanssa privasynttärivaihdosta. JA Outillahan oli alkuvuodesta jo syntymäpäivä. Mutta vaikka olinkin tilannut parikin juttua omasta mielestäni ajoissa, niiden tule hiukan kesti...sovimme, että laitan paketin postiin, kun olen kaikki tavarat kotiin saanut.

Olin nähnyt Kokeshi Doll nimisen tilkkutyön varmaan jo vuosi sitten ja ihastunut siihen. No mulla oli jo silloin kun sovimme vaihdosta Outin kanssa mielessä, että pakko tehdä hänelle. Mutta tietenkin piti laittaa hiukan myös pistelyitä joukkoon mukaan.















Pistelyissä olen käyttänyt Kreinikin very fine (4) braid lankaa kaikissa kuvissa. Osassa on myös käytetty helmiä. Ja aplikoinneissa silmät ja suut ovat myös helmiä. Ja onhan siellä myös yksi helmityökin..

Tätä oli kyllä tosi ihana tehdä. Ja varmaan teen vielä joskus toisenkin tällaisen.

Olihan paketissa muutakin mukavaa, teemaan sopivaa. Pari ohjetta, kankaita, tarroja, perhonen-tuikku"kippo", muutama lanka ja silityskuvinakin itämaisia aiheita.

Sandran tekemästä kortista unohdin ottaa kuvan, mutta Outi varmaankin laittaa siitä kuvan omaan blogiinsa.

Niin ja kuvasta puuttuu puiset lankarullat jotka lisäsin pakettiin juuri ennen sulkemista..kun ne meinasi unohtua.


11 kommenttia:

  1. Siis aivan uskomattoman hieno tilkkutyö ja ristipistot siellä mukana viimeistelevät seinävaatteen.
    Tässä on kyllä aikaa ja vaivaa käytetty-on se niin kaunis !! :)
    Varmasti Outi ilahtuu tosissaan..
    Olet sinä vaan taitava ompelija !!!

    VastaaPoista
  2. Käsittämätön paketti! Peitto on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ei tää (onneksi) ihan peittokokoa ole. Muistaakseni jotain 80cmx60cm :D

      Poista
  3. Kyllä on upea tilkkutyö ja paketti muutenkin!

    VastaaPoista
  4. Sä olet kyllä käsittämättömän luova ja kekseliäs.

    VastaaPoista
  5. Voih! Aivan tajuttoman hieno synttäripaketti! Olet sie taitava. =)

    VastaaPoista
  6. Se ON hieno; mä oon niin onnellinen ja ylpee :). Löysi paikkansa heti makkarin kaapinkyljestä, josta se näkyy sopivasti keittiön ruokapöytään asti: se on paraatipaikka, kun vieraat aina istuvat ruokapöydän vieressä, ja huomaavat sitten varmasti mun ihanat kokeshit!

    VastaaPoista
  7. Olet kyllä osannut tehdä Outille ihan täydellisen lahjan. Tilkkutyö on ihan huikean hieno!

    VastaaPoista
  8. Siis voi iik miten uea ja ihana lahja Outille, aivan huipuista huipuin!

    VastaaPoista
  9. Ihan mielettömän hieno, aivan mahtava lahja ja koko paketti!!

    Lennu

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit lukemassa. Olisi mukavaa saada viestiä käynnistäsi.