Sivun näyttöjä yhteensä

29.10.2012

vaatetta..vaatetta..vaatetta..

Tiedän, meidän tyttöjen vaatehuoneen hyllyt pursuaa vaatteita. Ja silti koko ajan teen lisää. Lapset kasvavat kuitenkin niin hurjaa vauhtia, että eikö se ole hyvä (teko)syy tehdä lisää vaatetta. Sofiahan, ei niin tarvitsisi, mutta olisihan se tytölle kurjaa jos äiti tekisi vain isosiskolle.

Minulla oli tuossa viikko lomaa, olin säästänyt kesälomasta viikon näin syksyyn, kun tytöilläkin oli syyslomaa. Saivat olla kotona rauhassa leikkimässä keskenään. Ja minä ommella. Ja kyllähän tuo kone huristelikin muutaman vaatteen :D


Sofia rakastaa hameita. Etenkin hameita, joissa helma nousee kun pyörii.
Hame on tehty 4:stä eri Helinäkeiju kankaasta ja kahdesta pallokuvioisesta kankaasta.
Koottu 8:sta kiilasta ja jokainen kiila on koottu  3:sta eripituisesta palasta.
Ja pisteenä iin päällä on helmaröyhelö.


Sandran ystävällä oli syntymäpäivä ja mietittiin lahjaa. Päädyin tekemään sinisestä ohuesta taftista mekon. Sandra vain sovitti mekkoa.


Leikkasin mekon yksinkertaisemmin kuin mitä malli oli. Jätin jakosaumat pois ja tein vuorin yhtenä kappaleena. Helma on pallomainen ja tuota efektiä korostaa vielä kuminauha joka on ommeltu vuorin ja päällisen helman saumavaroihin.

Silitin sovituksen jälkeen vielä tuolllaisen foliosilityskuvan mekkoon. Löysin kerran kirppikseltä noita silityskuvia ja ne on kyllä tosi ihania. Tietty en vielä tiedä miten ne kestävät pesua.


Sofialle Minni-collarista huppari. Ompelin myös samasta collarista housut..mutta ne on pesussa :)


Sofialle omenatrikoosta tunika. Huomasin vasta leikattuani että kankaassa oli parissa kohtaa pieniä reikiä..no ei se haitannut..koristeltiin silityskuvin niin reiätkin menee piiloon :)




Sandra pyysi huppareita. Tyttö, joka ei vielä vuosi sitten missään nimessä halunnut huppareita. Nyt sitten piti ommella monen monta niitä. Kaikki kankaat mitä näytin, niin huppari...


Tein Omenatrikoosta ja itsevärjäämästä joustofroteesta Sandralle kääntöhupparin.
Värjäsin valkoisen/luonnonvalkoisen joustofroteen Dylonin Tropical green värillä. Tuli juuri Sandran lempiväri.


Tämä talvifroteinen huppari on aivan ihana. Kangas on froteisen tuntuinen pinnalta ja ihanan pehmeä fleece sisältä.

Sofian hupparin materiaali on samaa talvifroteeta kuin Sandran takin.


Ja tähtivelouristakin tahdottiin huppari. Harmittaa kun tilasin tätä niin vähän Lillestoffilta, että siitä tuli vain Sandralle huppari. Oisin voinut huolia myös itselleni.


Sandralle myös turkoosi toppi (näitä saa myös aina ommella monta... )
Ja neidille farkkuja. niitä pitää ommella vielä tässä lisää pikapuolin. Näihin silittelin myös koristeeksi foliosilityskuvia.


Sofialle peruslegginsit ja peruspaita pitkillä hihoilla. Tai on noissa hihoissa hieman poimutusta hihansuussa.


Ja ihanan mukavat velourhousut ja kukkapaita johon ompelin monta nauhaa koristeeksi.


Ja tunikat ovat aina tarpeellisia :)


Ja Sofia kun on onneksi vielä aika pieni, saa tehtyä paitojakin jämäpaloista.  Kirsikkatrikoo on Inkun tädin vanhasta paidasta, pallotrikoo ja punainen trikoo jäänyt jostain edellissistä ompeluksista.


Näitä tirppatrikoita mulla oli kolmea eriväriä, mutta mitään ei niin paljoa, että olisi jotain fiksua saanut. No nyt sai..yhdistin ne paidaksi ja lisäsin keltaista yksiväristä ja keltaista raitatrikoota. Ja vóila...Sofian lempparipaita on valmis.


Sandra tarvitsi takin kouluun. Tässä on tikkivuori, joten menee ainakin pienemmillä pakkasilla.
Muutama koriste vielä puuttuu. Kun kerkesin kuvata, ennenkuin sain koristeet. Mutta lisään niistä kuvan, kunhan saan ne kuvattua.


Tästä tuli ihana takki. MUTTA on liian pieni  Sandralle. Ahdistaa hartioista.
Yläosassa on vuorin alla vielä vatiini (joka todennäköisesti aiheuttaa sen, että takki on pieni).
Mutta kyllä tämä varmaan kauppatakkina menisi.





4 kommenttia:

  1. Ihanat tytöt sulla ja kivoja ompeluksia! Mulle tuo vatiini on uusi juttu ja sitä vois kokeilla lämmikkeeksi joskus takkiin.

    VastaaPoista
  2. Hienoja ompeluksia - erityisihailut viitseliäisyydestä, kun jaksat ommella noita takkejakin! Noh, eihän se isosti haittaa, vaikka on joku vaate isommalle pieni - eiköhän se sit kohta ole pienemmälle sopiva? :) Kangas on kyllä ihanan näköinen, ja nuo pitkät helmat!

    VastaaPoista
  3. Kivoja vaatteita! Oot ollu ahkerana =) Hyvin osaa lapset poseerata =)

    VastaaPoista
  4. Kivoja vaatteita. Meillä tosta turkoosista tirppatrikoosta tuli likan lempparipaita :) Että tutunnäköisiä ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit lukemassa. Olisi mukavaa saada viestiä käynnistäsi.